tiistai 3. syyskuuta 2013

tekstitaitovastaus

                      

        Tiivistelmä Mikko Puttosen artikkelista Lue romaani, ymmärrät muita (Tiede 8/2012)

 

On selvää, että tietokirjoista saa tietoa, ja tiedosta on aina hyötyä. Mutta miksi niin moni ihminen kuluttaa aikaansa lukemalla fiktiokirjallisuutta, toisten ihmisten mielikuvituksen tuotoksia? Tutkimustulokset puhuvat kuitenkin fiktiokirjallisuuden puolesta: on todistettu, että romaanit ja novellit kehittävät ihmisten vuorovaikutustaitoja. Lukeminen voi muokata myös ihmisten asenteita ja muuttaa käyttäytymistä, sillä lukija yleensä samaistuu kirjan päähenkilöön. Tarinat, joissa päähenkilö on seksuaalivähemmistön edustaja tai tummaihoinen, kasvattavat suvaitsevaisuutta, ja poistavat stereotypioita. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos henkilön erilaisuus selvisää vasta tarinan myöhäisemmässä vaiheessa, jossa lukija on kerennyt jo astua päähenkilön saappaisiin. 

 

Lukeminen myös rentouttaa ja vähentää stressiä. Kun pystyy rauhassa syventymään kirjaan, ulkopuoliset häiriötekijät ja päätä vaivaavat ajatukset hiljentyvät hetkeksi. Lukeminen on hyvä keino rentoutua, sillä sitä on helppo pitää käden ulottuvilla lähes aina.

 

Erilaiset tekstit ovat iso osa lapsen kehitystä, sillä niille altistumisen määrä vaikuttaa suoraan lapsen sanavarastoon. Lukeminen on paras tapa kartuttaa sanavarastoa, sillä puheessa ja telkkarissa vieraiden sanojen lukumäärä on huimasti pienempi, kuin luetussa tekstissä.

 

Nykyaikana monet käyttävät lukemiseen internettiä. Tutkijat ovatkin huolissaan ihmisten tyhmistymisestä, sillä netissä lukeminen on yleensä pintapuolista ja pikaista. Tekstiin paneutunut lukija käyttää laajasti kumpaakin aivopuoliskoa, ja työstää lukemaansa.



 

1 kommentti:

  1. Olet koonnut artikkelin pääasiat tekstiisi ja jaotellut ne omiin kappaleisiin tekstissäsi, hyvä. Kieli on pääosin sujuvaa paria kirjoitusvirhettä lukuun ottamatta.

    4 1/2 p.

    VastaaPoista