maanantai 29. huhtikuuta 2013

novellikokoelman esittely

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia
Otava 2008
Sivuja 304


Valitsin teoksen, sillä teksti vaikutti helppolukuiselta, ja tarinat kiinnostavilta.

Novelli käsittelee nykyajan ihmisten arkisia ongelmia, kokemuksia ja mietteitä. Aiheina ovat muun muassa parisuhde, perhe, itsensä löytäminen ja haaveilu tulevaisuudesta.

Kokoelmassa tapahtumat vaihtelevat paljon. Eräässä novellissa pojan isä hakataan lätkämatsissa hämäräbisnesten vuoksi ja seuraavassa novellissa käsitellään nuoren pojan mietteitä äidin uudesta parisuhteesta naisen kanssa.

Vaikka kertojat vaihtuvat minäkertojasta kaikkitietävään, kirja on kokonaisuutena hyvä. Tarinat olivat kaikki aiheiltaan erilaisia, mutta kerrontatyyli oli kaikissa samanlainen; ihmiset pohdiskelevat elämäänsä ja arjen tapahtumia. Kirjailija on onnistunut kertomaan maailmasta kiinnostavasti monesta eri näkökulmasta, ja tarinoista löytyy huumoria sekä vakavampaa puolta. Kirjan kieli on nykykieltä, ja sitä on helppo lukea.

Pidin siitä, että tarinoissa esiintyi eri-ikäisiä hahmoja: teini-ikäisen kertojan maailmasta voidaan hypätä aikuisen toimittajanaisen rooliin hetkessä ja toisinpäin. 

Novellien tapahtumat etenivät selvässä järjestyksessä, ja loppuratkaisut olivat hyviä ja ymmärrettäviä. Novellit olivat myös sopivan pituisia.

Kirja oli kaikin puolin viihdyttävä. Tarinoihin pääsi sisälle ja henkilöihin pystyi samaistumaan helposti. Kirjaa voisi suositella iästä riippumatta vauhdikkaiden novellien ystäville.